Etusivu
Kumppanisi pilvikehitykseen ja digitalisaatioon
Kehitämme räätälöityjä ratkaisuja juuri teidän organisaation tarpeisiin. Asiakaskohtaiset ohjelmistoratkaisut tuovat ketterän ratkaisun silloin, kun toimialan valmisohjelmistot eivät riitä tai kun tarvitaan uusia erottautumistekijöitä kilpailuun.
KOKEMUKSIA MEISTÄ
”Aitio on osoittautunut meille arvokkaaksi ja osaamistaan jatkuvasti kehittäväksi yhteistyökumppaniksi. Olemme saaneet yhteistyön aikana apua jopa omien prosessiemme kehittämiseen.”
Hannu Moijanen, Valmet Technologies Oy”Aitiota voi luonnehtia alusta loppuun saakka sitoutuneeksi ja oma-aloitteiseksi yhteistyökumppaniksi. Sanoisin, että kyseessä on poikkeuksellisen onnistunut yhteistyökuvio.”
Elina Ilola, ELY-keskus”Oli meidän odotukset ja Aition väki, joka toteutti ne. Yhteinen sävel Aition kanssa löytyi nopeasti.”
Jussi Holma, Laptitec Oy
Asiakkaitamme
NÄIN ME SEN TEEMME
Kaikki vaiheet määrittelystä ylläpitoon
Teemme ohjelmistotoimitukset alusta loppuun läpinäkyvästi ja ymmärrettävästi, asiakasta kuunnellen. Tuomme esiin myös uusia ideoita ja laitamme peliin kovan teknologiaosaamisemme.
Olemme erityisen hyviä
Nappaamaan kiinni asiakkaan liiketoiminnan tarpeista.
Muuntamaan asiakkaan tarpeet ominaisuusmäärittelyiksi ja ohjelmistoiksi.
Visualisoimaan ja käsittelemään paikka-, reitti- ja karttatietoja.
Toteuttamaan tietojärjestelmien välisiä integraatioita.
Pidämme kehitysprojektien langat hyppysissämme ja valitsemme tarpeisiin sopivat tietoturvalliset teknologiat. Koodaamme ja toimitamme helppokäyttöiset ohjelmistot.
Luotettu ohjelmistokumppani
Olemme tottuneet toimimaan kovien vaatimusten ja suurien asiakkaiden kanssa.
Luottoluokituksemme on parasta AAA-luokkaa ja kehitämme toimintaamme pitkäjänteisesti.
Olemme sekä ketterä että luotettu ohjelmistokumppani.
Kolme uusinta blogia
Aitio osaksi Admicomia
Aitio Finland Oy liittyy tänään osaksi Admicom Oyj:tä. Lue lisää Admicomin tiedotteesta!
Lue artikkeli
Aitio on Koodia Suomesta -jäsen
Olemme marraskuusta 2020 alkaen mukana parantamassa maailmaa koodilla osana Koodia Suomesta -yhteisöä. Koodia Suomesta ry edistää ohjelmistokehityksen arvostusta Suomessa sekä ulkomailla. Jäseneksi pääsevät ne yritykset, joiden…
Lue artikkeli
Aitio ja Liferay yhteistyöhön
Voimme iloisina kertoa, että olemme sopineet Liferay Nordic Oyn kanssa yhteistyöstä. Liferay on johtava digitaalisen alustan (DXP) tarjoava teknologiatoimittaja, joka auttaa yrityksiä luomaan digitaalisia kokemuksia verkossa, mobiilissa ja muissa…
Lue artikkeli