Ajankohtaista Aitiolta

17.3.2020 Uutinen

Ajankohtaista Aitiolta

Koronavirus aiheuttaa lisääntyvää huolta ympäri maailmaa. Palvelemme asiakkaitamme tällä hetkellä normaalisti unohtamatta henkilöstömme ja yhteiskunnan hyvinvointia. Olemme varautuneet palveluiden sekä tuotannon toiminnan jatkuvuuden varmistamiseen myös poikkeusolosuhteissa. Etätyön ollessa meillä aina mahdollista, tilanne tuo toistaiseksi muutoksia lähinnä kohtaamisiin kanssanne: suosimme ensisijaisesti etäpalavereita ja etätyöskentelyä.

Korona-huolen keskellä haluamme kertoa myös positiivisia uutisia! Aitio teki ennätyksellisen tilikauden vuonna 2019 ja liiketoimintamme on vahvassa kasvussa. Osana kasvua toimintamme laajenee pääkaupunkiseudulle. Toimipiste pääkaupunkiseudulla tulee palvelemaan erityisesti Etelä-Suomessa sijaitsevia asiakkaitamme.

Aition projekti- ja asiantuntijapalveluiden myyntitiimissä on aloittanut 16.3.2020 Timo Jaakola. Hänellä on pitkä kokemus IT-alan myynnin parissa. Lisäksi palvelupäällikkö Mirka Lempinen aloitti Aitiolla jo viime syksynä. Mirka on ottanut sujuvasti haltuun nykyisiä projekteja, ja hän on tullut tutuksi jo monelle asiakkaallemme. Myös kolme uutta ohjelmistokehittäjää ovat aloittaneet uusina vahvistuksina projektitiimeissä vuoden alussa.

Hillava-tiimissä vuosi on lähtenyt myös vauhdikkaasti käyntiin. Olemme olleet iloisia solmiessamme uusia asiakkuuksia ja kumppanuuksia. Hillavan käyttöönotto- ja tukitiimin vahvistuksena on aloittanut Anne Harvia helmikuussa.

Hillavan osalta muutoksia tulee myös liiketoiminnan johdon osalta. Hillavan tuotepäällikkönä aiemmin toiminut Laura Raehalme ottaa vastuulleen Hillava-liiketoiminnan johtamisen Mari Niemelän siirtyessä huhtikuun alkupuolella uusiin haasteisiin.

Toivotamme uudet aitiolaiset tervetulleeksi taloon sekä kiitämme Maria kuluneista vuosista ja  toivotamme menestystä uusiin haasteisiin!

 

Lisätietoja uutiseen liittyen toimitusjohtajaltamme Thomas Raehalmeelta,
puh. 040 545 0605, thomas.raehalme@aitiofinland.com

Ylös