Terawatt
Aitio toimitti työnohjausjärjestelmän Terawatt Oy:lle
Aitio toimitti työnohjausjärjestelmän Terawatt Oy:lle
“Rakennusalalla yleinen kompastuskivi on se, että tiedonkulku työmaalta on liian hidasta. Aition toiminnanohjausjärjestelmän ansiosta saamme nyt raportit, kuvat ja jopa videotkin työmaalta oikeille projekteille lähes reaaliaikaisesti. Enää ei tarvitse tehdä kuun viimeinen päivä asioita muistin varassa ja tavoitteemme päästä paperista eroon saattaa onnistua. Myös lisätöistä tulleet tarvikehankinnat tallentuvat nyt nätisti järjestelmään, josta ne saadaan laskutuksen piiriin.
Valmista järjestelmää meillä ei ollut – oli meidän odotukset ja Aition väki, joka
toteutti ne. Tutustuimme muihin vaihtoehtoihin, mutta halusimme tuottaa mittatilaustyönä järjestelmän, jonka voimme itse määritellä. Yhteinen sävel Aition kanssa löytyi nopeasti. Emoyhtiöllämme Kastelli-taloilla on heistä aiempaakin kokemusta. Aitiolla on hyvät ja osaavat tyypit tekemässä, jotka katsovat avoimin silmin haasteita, keskittyvät tekemään oikeita asioita ja etsivät ratkaisuja kustannustehokkaasti.
Kaikki työmaalla tapahtuva raportointimme tapahtuu jatkossa meidän uuden, Aition toimittaman järjestelmän kautta. Järjestelmä sisältää kenttätöiden hallinnan, resursoinnin ja raportoinnin. Kun asentajat lähtevät aamulla työpaikalle, he painavat kännykästä työmääräimen auki ja näkevät heti osoitteen sekä kartan minne mennä.
Olen henkilökohtaisesti hyvin tyytyväinen Aition työpanokseen. Se on järkevällä tasolla tekemistä ja projektinhallinta on hyvin hallussa eikä lähtenyt rönsyilemään. Pienyrityksen dynamiikka on selkeästi heidän vahvuutensa.”
“Rakennusalalla yleinen kompastuskivi on se, että tiedonkulku työmaalta on liian hidasta. Aition toiminnanohjausjärjestelmän ansiosta saamme nyt raportit, kuvat ja jopa videotkin työmaalta oikeille projekteille lähes reaaliaikaisesti.”
Poikkeuksellisen onnistunut yhteistyökuvio
Aitio Finland suunnitteli ja toimitti uuden valtakunnallisen erikoiskuljetusten lupajärjestelmän Pirkanmaan ELY-keskukselle. Uuden järjestelmän merkittävin edistysaskel on se, että lupakäsittelijät saavat samasta järjestelmästä kaiken…
Lue asiakastarina
Meille arvokas yhteistyökumppani
Ohjelmistokokonaisuus on tehostanut ja sujuvoittanut käytännön työtä merkittävästi ”Aitio on palvellut meitä projektin- ja tehtävienhallintajärjestelmän integraatiossa ja käyttöönotossa. Tilaamme heiltä myös järjestelmän jatkuvan…
Lue asiakastarina
Yhteinen sävel löytyi nopeasti
Tehostusta ja selkeyttä lupien käsittelyihin “Aition toteuttama järjestelmä on tehostanut ja selkeyttänyt johto-, kaapeli- ja opastelupienkäsittelyä. Järjestelmä on ollut hyvä alusta lähtien. Luvat ovat nyt asiakkaille…
Lue asiakastarina